Palaa otsikoihin

Gt:n liittojohtaja vaihtuu


Lasse Krogell

Kymmenen vuotta Graafinen Teollisuus ry:n liittojohtajana toimineen Lasse Krogellin viimeistä työpäivää vietetään liiton toimistossa maanantaina 30.4., ja siitä eteenpäin Lasse viettää ansaittuja eläkepäiviä. Aivan oloneuvokseksi Lasse ei kuitenkaan aio ryhtyä, vaan työelämän syrjässä pitää kiinni oma graafisen alan konsulttiyritys. Kiitämme Lassea liiton hyväksi tekemästä työstä ja toivotamme antoisaa uutta elämänvaihetta!


Elias_1_www
Gt:n uutena liittojohtajana 1.5.2018 aloittaa Medialiiton ekonomistina lähes kaksi vuotta toiminut Elias Erämaja. Elias jatkaa myös ekonomistin tointaan ja tekee Gt:lle työtä osa-aikaisena. Elias on erittäin kokenut järjestövaikuttaja. Ennen Medialiittoon tuloaan hän toimi ekonomistina Palvelualojen työnantajat Paltassa. Lisäksi hän on Espoon kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen jäsen. Eliaksen saat kiinni osoitteesta elias.eramaja@medialiitto.fi sekä puhelinnumerosta 040 747 1854. Tervetuloa Elias!


Osa-aikaisen liittojohtajan palkkaaminen tukee liiton hallituksen tulevaisuustyöryhmän suunnitelmia saattaa liiton talous tasapainoon. Liiton työtä ovat viime vuosina hankaloittaneet voimakkaasti supistuneet jäsenmaksutulot.



Palaa otsikoihin

Tietosuoja-asetus pähkinänkuoressa


Tietosuoja_kuva_0Vielä yksi tietosuojakoulutus tulossa! Koulutuksessa käsitellään tietosuoja-asetuksen keskeisimpiä muutoksia ja niiden vaikutuksia yritysten velvoitteisiin. Lisäksi tutustutaan liittojen tuottamiin materiaaleihin ja niiden käyttöön.

 

Tiedätkö jo, mitä täytyy tehdä ennen yleisen tietosuoja-asetuksen voimaantuloa toukokuussa 2018? Ovatko sopimukset rekisterinpitäjien kanssa kunnossa? Entä miten onnistuu tietojen siirto asiakkaan sitä pyytäessä? Selviääkö toukokuun jälkeen pelkällä rekisteriselosteen uusimisella? Miten tietosuojaperiaatteita pitää toteuttaa ja dokumentoida? Millaisia ovat tietojenkäsittelysopimukset?

 

EU:n yleinen tietosuoja-asetus korostaa dokumentoinnin merkitystä: yrityksen tulee pystyä kuvaamaan tietojenkäsittelyprosessi tietosuojan näkökulmasta. Myös rekisteröidyn oikeudet (kuten oikeus tulla unohdetuksi ja oikeus siirtää tietonsa järjestelmästä toiseen) vaativat useisiin järjestelmiin muutoksia.

 

Aikakausmedia, Graafinen Teollisuus ja Sanomalehtien Liitto järjestävät vielä yhden tietosuoja-asetuskoulutuksen 18.5., jossa kerrataan tietosuoja-asetukseen liittyvät perusasiat. Kouluttajana toimii Anna Paimela, joka on tietosuojaan ja teknologiaan erikoistunut lakimies ja Iconics Consulting Oy:n osakas. Hänellä on laaja-alainen kokemus mediaan, mainontaan, markkinointiin ja digitaalisen kehitykseen liittyvästä juridiikasta.


Aika: Pe 18.5.2018 klo 12.00-15.00

 

Koulutus järjestetään Helsingissä (Eteläranta 10) ja lisäksi siihen voi osallistua webinaarina. Ilmoittautumiset liiton tapahtumakalenterin kautta.

 

Viimeinen ilmoittautumispäivä 7.5.2018. Ilmoittaudu tästä.

 

Hinta: 150,00 € (+alv), webinaari 130,00 € (+alv)

 

Lisätiedot: Annukka Ahopalo 040 503 1161


Palaa otsikoihin

Painoalan suhdanteet maaliskuussa 2018


EK merkkiElinkeinoelämän keskusliiton suhdannetiedustelu kertoo, että painoalan yritysten suhdannetilannearviot olivat vaisuja maaliskuussa 2018. Tuotanto oli laskusuunnassa ja tilauskirjat olivat normaalia ohuemmat. Lähikuukausien suhdannenäkymät ovat varovaisen luottavaisia, sillä tuotannon ennakoidaan lisääntyvän kevään myötä ja myyntihintojen ennakoidaan pysyvän ennallaan.

 

Painoalan yritykset suhdannetilannearviot vaimenivat maaliskuussa 2018. Tämänhetkistä tilannetta kuvaava viimeisin saldoluku oli –71, kun

vastaava saldoluku oli helmikuussa –58. Saldoluku lasketaan myönteisten ja kielteisten vastausten osuuksien erotuksena.

 

Lähikuukausien suhdannenäkymät ovat kirkastuneet alkuvuoden aikana.

Suhdanneodotuksien saldoluku oli maaliskuussa 18, kun vastaava lukema oli helmikuisessa tiedustelussa 13.

 

Alkuvuoden tuotantokehitys oli odotuksia heikompaa, sillä tuotannon arvioitiin vähentyneen melko yleisesti. Tuotanto-odotukset ovat pysyneet myönteisinä ja tuotannon ennakoidaan lisääntyvän hieman kevään aikana.


Palaa otsikoihin

Gt:n kevätkokous 24.5. klo 14.30


GT-logo neliöGraafinen Teollisuus ry:n kevätkokous pidetään Helsingissä torstaina 24.5.2018 kello 14.30 alkaen. 

Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat eli mm. hyväksytään liiton tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2017 sekä täydennetään vajaalukuiseksi tullut hallitus.

Merkkaa päivä jo kalenteriin! Myös ilmoittautuminen on jo auki.

Palaa otsikoihin

Taitaja2018-kisat 14.–17.5.2018 Tampereella


Taitaja_2018Taitaja2018-kisat järjestetään 14.–17.5.2018 Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Nuoret tulevaisuuden huippuosaajat ja ammattilaiset kilpailevat ammattitaitokilpailun SM-mitaleista noin 45 eri ammattialalla yli neljänsadan kilpailijan voimin. 


Osassa kilpailulajeista nähdään myös kansainvälisiä kilpailijoita sekä lukio- ja ammattikorkeakouluopiskelijoita näyttämässä osaamistaan.

 

TaitajaPLUS-ammattitaitokilpailun pääosassa ovat erityistä tukea tarvitsevat opiskelijat. Lisäksi yläkoululaisten kädentaitokilpailu, Taitaja9-finaali, järjestetään tapahtuman yhteydessä. Taitaja9-kilpailu on hyväntuulinen ja reipas tapahtuma, joka tempaa mukaansa niin 7.–9.-luokkalaiset kilpailijat kuin kannustusjoukotkin.

 

Lisäksi tapahtumassa nähdään lajikohtaisia tapahtumia ja esittelyjä, seminaareja, ammatti- ja yritystori, sekä paljon muuta.

 

Tapahtuma on kaikille avoin ja ilmainen. Lue lisää.


 

Hauskaa vappua!


Ilmapallot

Gt:n toimiston koko väki – eli vielä tänään ja maanantaina Lasse, Elias ja Annukka – toivottaa kaikille jäsenkirjeen lukijoille hauskaa vappua!


Graafinen Teollisuus ry


Lasse Krogell 0400 453 736

Elias Erämaja 040 747 1854

Annukka Ahopalo 040 503 1161

Eteläranta 10

00130 Helsinki

www.graafinenteollisuus.fi


Käyttäjätunnus jäsensivuille


Jos Sinulla ei vielä ole käyttäjätunnusta tai se on hukassa, voit helposti tilata sen tästä.


Tilaa jäsenkirje


Onko organisaatiossasi joku, joka ei vielä saa Gt:n jäsenkirjettä? 

Jäsenkirjeen voivat tilata kaikki Gt:n jäsenyrityksissä työskentelevät. Tilaaminen käy helposti etusivun oikean yläkulman linkistä. Kun olet täyttänyt ja lähettänyt lomakkeen, saat sähköpostiisi vahvistuslinkin – klikkaa sitä, niin liiton tiedotteet kilahtavat säännöllisesti postilaatikkoosi.

Print&Media


pm3_huhtikuu2018_kansi_500px











Uusin Print&Media-lehti ilmestyi 26.4. Seuraava numero ilmestyy 31.5.